sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Sunnuntain satunnaiset

Monessa seuraamassani blogissa on tänä viikonloppuna kisailtu HCRllä, mutta itse jouduin viettämään pientä liikuntataukoa. Kisahuumasta innostuneena heitin kuitenkin ilmoittautumisen sisään polkujuoksutapahtumaan, joka on jo viikon päästä! Kääk!

Pieni liikuntatauko

Multa poistettiin muutama luomi, ja olin kertakaikkisen järkyttynyt, kun lääkäri kehotti välttämään hikiliikuntaa seuraavat 3 päivää. Siis... sehän on koko viikonloppu! Olin ajatellut, että luomien poisto on niin pikkujuttu, että pääsen seuraavana päivänä taas lenkille. Lisäksi yhteen haavaan laitettiin tikit, ja koska se on tuossa hartiassa hyvin liikkuvassa paikassa, suositteli lääkäri välttämään salitreeniä tikkien poistoon asti. Käytännössä en siis pääse salille enää toukokuussa. En myöskään saisi käyttää reppua ennen tikkien poistoa, joten myös rinkan testailut jäävät nyt pois. Alkaa tuntua, että myös mun Kolin reissuun valmistautuminen jää aika kehnoksi... Sairaanhoitajakaverilta sain luvan liikkua jo pari päivää operaation jälkeen, mutta olen yrittänyt ottaa maltillisesti, etten haittaa haavojen paranemista.

Länsikeskus trail

Pyörittelin mielessäni osallistumista polkujuoksukisaan jo pari viikkoa sitten, ja nyt heitin ilmoittautumisen sisään, vaikka aika lailla hirvittääkin. Viikon päästä lauantaina olen juoksemassa Kuninkojan kukkoilla, Länsikeskus Trailissa. Mun olematon polkujuoksukokemus yhdistettynä yleiseen kömpelyyteeni tuo aika lailla epävarmuustekijöitä. Yritän mennä rauhallisesti, ja jos maasto on mulle liian vaativaa, vaihdan kävelyksi. Lähden porukan jälkijoukossa liikkeelle, niin en ole sitten ainakaan kenenkään tiellä.


Kaksi viikkoa Kolin reissuun

Olen valmistautunut vaellusreissuun todella kehnosti. Töissä on ollut mieletön kiire koko toukokuun, ja vapaa-ajalla olen mieluummin vain juossut ja löhöillyt, joten valmistelut ovat jääneet. En ole tosiaan tehnyt yhtään kokeilupatikkaa lainarinkan kanssa, ja muutenkaan en ole juuri valmistautunut. Ruokalista on sentään sovittu siskon kanssa kuntoon, eikös se ole tärkeä juttu kuitenkin? :D Suoraan sanottuna hiukan harmittaa, että töissä on nyt niin stressaavaa, että se heijastuu vapaa-aikaankin. Mutta eiköhän reissussa ihan kiva kuitenkin tule, ja onhan tässä vielä noin 1,5 viikkoa aikaa hankkia puuttuvat tarpeelliset tavarat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...