torstai 4. elokuuta 2016

Miniloma Maarianhaminassa

Terveiset aurinkoiselta Ahvenanmaalta! Aloitettiin mun viimeinen lomaviikko piipahtamalla miehen kanssa Maarianhaminassa yhden yön reissulla.


Mentiin ja tultiin Viking Linen purkeilla, koska Viikkarin aikataulu oli aamuherätyksen kanssa pikkaisen inhimillisempi kuin Siljan. Punaisilla laivoilla on tullut aikanaan seilattua sen verran, että aamulaiva Amorellalla osasin suunnistaa vanhasta muistista. Laiva on kotoisan rähjääntynyt, mutta sieltä löytyy kaikki tarvittava. Paluumatkan Viking Gracella olen vieraillut vasta pari kertaa, mutta purkki on mielestäni kalsea ja synkkäkin, isoista aurinkokansista huolimatta. Laivamatkustus on kuitenkin kivaa, kun laivalla voi pyöriä kaupoissa ja matka menee joutuisasti saaristolaismaisemia katsellen.


Maarianhaminassa yövyimme Hotel Arkipelagissa, joka olikin kallein hotelli, missä olen majoittunut. Hyvä hotelli kyllä, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan tuplastti parempi manner-Suomen hotelleihin verrattuna, kuten hinta antaisi ymmärtää. Meillä oli merinäköala, ja Itäsatama tarjosi kyllä silmäkarkkia purjeveneineen ja muskelipaatteineen. Kävimme pulahtamassa uima-altaassa sekä ulkona että sisällä, ja uinti virkistikin mukavasti koko päivän kävelystä väsyneitä jalkoja. Hotellin aamiainen oli hyvä, syötävää löytyi moneen makuun ja aamiaista sai syödä myös terassilla. Hotellin yhteydessä oleva PAF-Casino osoittautui odotuksia vaatimattomammaksi. En tiedä, mitä Casino Royalea odotin, mutta pienen baarin kokoinen tila, jossa kourallinen killuvasilmäisiä eläkeläisiä pelaa pelikoneilla, ei ollut erityisen glamööri. No, saimme hotellilta arpalipukkeet, joista parikymppiä pelirahaa, joten Casino-kokemus ei jäänyt tappiolliseksi.


Illallisella kävimme aivan hotellimme vieressä sijaitsevassa Dino's -ravintolassa. Paikka oli viehättävä, ja ruoka kivan erilaista. Jouduimme kuitenkin odottamaan sekä ruokaa että laskua todella pitkään, ja miehen annos oli melkoisen pieni, joten näistä miinukset paikalle. Onneksi meillä ei ollut kiire.


Vietimme aurinkoisen maanantai-illan tutustuen purjerahtilaiva Pommerniin, joka on huikean hieno valtamerikelpoinen purjelaiva 1900-luvun alkupuolelta. Samalla vierailimme merenkulkumuseossa ja muutenkin matka meni merellisissä merkeissä, kun vierailimme myös itärannan Merikorttelissa ja kaupungin molemmissa satamissa. Ehdimme myös levähtää kahvilla ihastuttavan Svarta Katten -kahvilan puutarhassa sekä tehdä ostoksia käsityöläispuoti Saltissa. Myös pelkkä kaupungin kaduilla käveleskely ja kauniiden puutalojen bongailu sai ajan kulumaan nopeasti. Oli oikein onnistunut reissu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...