torstai 22. helmikuuta 2018

Ero

Blogitaukohan tähän taas tuli. Ja tällä kertaa syynä on ero yli 11 vuotta kestäneestä parisuhteesta.

Eipä tämä nyt varsinaisesti blogin aihepiiriin kuulu. Miksi sitten kirjoitan asiasta? Koska tuntuisi todella kummalliselta olla jakamatta näin isoa elämään vaikuttavaa asiaa täällä. Olen lukenut blogeja, joissa vastaava elämänmuutos on ollut huomattavissa rivien välistä, mutta sitä ei ole suoraan sanottu, ja suhtautumistapa on aina hiukan hämmentänyt. Mielestäni erossa ei ole mitään hävettävää, ei myöskään jätetyksi tulemisessa, eikä se ole asia, jota tulisi piilotella. Näin kävi, ja minä olin se, joka olisi vielä halunnut yrittää, mutta mies halusi erota.

Mulla on edessä muutto, jota en odota ollenkaan innokkaasti. Pikapuolin vuokra-asuntoon, jota en osaa ajatella muuten kuin väliaikaisena asumisratkaisuna. Toivon löytäväni omalta tuntuvan asunnon kuitenkin mahollisimman nopeasti, mutta juuri nyt tarjolla on vain kehnoja asuntovaihtoehtoja, joista valitsen vähiten huonoimman ja toivon, ettei asunto toisi muassaan lisämurheita. Nykyinen koti oli monen haaveen täyttymys, ja siitä luopuminen tekee todella kipeää.


Rutiineista olisi nyt tärkeä pitää kiinni, mutta täytyy myöntää, että vaikeaa on. Töissä käyminen sujuu, tosin olen tavallista ärtyisämpi ja välttelen töissäkin ihmiskontakteja. Mutta kotona tunnen olevani aivan eksyksissä. Erosta on nyt yli kaksi viikkoa, enkä ole laittanut kertaakaan ruokaa. Mulle oli tärkeää, että jompikumpi meistä laittoi joka päivä ruokaa ja söimme yhdessä, se oli mielestäni sellaista hyvää arkea. Nyt en näe mitään mieltä laittaa sapuskaa vain itselleni, sillä se oli juttu, jota tein ilahduttaakseni toista. Nyt syön mitä sattuu, enimmäkseen jotain epäterveellistä einestä ja herkkuja. Siinä vaiheessa, kun rutiineja alkaa pudota pois enemmänkin, on tietysti huolestumisen paikka. Toisaalta jossain määrin pitäisi olla itselleen armollinenkin, ja hyväksyä se, että kaikkea ei nyt jaksa. Tässä asiassa mun on vaikea nähdä, mikä olisi paras toimintamalli. En pysty pakottamaan itseäni siivoamaan, laittamaan ruokaa ja huolehtimaan itsestäni, mutta toisaalta ahdistaa, kun huomaan elämänhallinnan lipuvan pois. Sitten jos lenkitkin alkavat jäädä enenevässä määrin väliin, tiedän olevani jo hyvinkin syvissä vesissä.

Onneksi olen jaksanut vielä käydä juoksemassa. En mitenkään innokkaasti, mutta juoksu on sentään asia, joka ei ahdista. Mitäpä muutakaan sitä tekisi, olen todennut, ja lähtenyt juoksemaan myös väsyttävän työpäivän jälkeen. Kun ei jaksa ruoanlaittoa tai kotitöitä, eikä kotona ole ketään odottamassa, on kieltämättä jopa helpompi lähteä lenkille. Valitettavasti juoksu ei samalla lailla tuo hyvää mieltä kuin ennen eroa, mutta ainakin pää tuulettuu. Ensimmäisenä viikonloppuna eron jälkeen juoksin 14 kilometrin pitkiksen. Jossain 8 kilometrin kohdalla tajusin ekaa kertaa kunnolla olevani lenkillä. Kroppa oli tehnyt töitä, mutta mieli askarteli murheiden parissa. Se oli hyvä lenkki ja ensimmäinen hetki, kun huomasin ajattelevani, että ehkä jopa selviän tästä erosta. Valitettavasti yhden pitkiksen tuoma parempi mieli ei jaksa kovin pitkälle kantaa.

Hiljaisuus blogissa saattaa edelleen jatkua tai sitten ei, sillä kyllähän kirjoittelu myös tuulettaa päätä ja välillä olisi hyvä keskittyä muuhunkin kuin märehtimiseen. Muuttopuuhat tosin vienevät nekin kyllä voimavaroja ja aikaa. Tällaisia kuulumisia tällä kertaa, ehkä ensi postauksessa kirjoittelen taas juoksujuttujakin.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Tammikuun haasteet

Palailen blogitauolta tammikuun yhteenvedon myötä. Postauksen lopussa myös hiukan selitystä tauon syistä.

Juoksin tammikuussa 101 kilometriä. Etukäteen mietin kuun minimitavoitteeksi 80 kilometriä, mutta alkukuusta juoksut kulkivat sen verran kivasti, että nostin tavoitetta sataseen. Palasin marras-joulukuun lyhkäisten lenkkien jälkeen rytmiin, jossa viikonlopun pitkis kuuluu juoksuohjelmaan. Aloitin alkukuusta 10 kilometrin pitkiksillä ja pidensin siitä 14 kilometriin.


Loppukuusta olen joutunut kuitenkin hiukan himmailemaan, sillä alaselkäni on taas osoittanut jumiutumisen merkkejä. Piriformis on piukeana ja nelikulmainen lannelihas on myös jumitellut, joten toivon, että vaiva olisi lihasperäinen ja menisi ohi mm. hieronnalla ja venyttelyllä. Jos vaiva kuitenkin jatkuu, kipittelen taas kiropraktikolle. Mutta katson nyt vielä hetken, sillä on varsin todennäköistä, että työkiireiden ja stressin ansiosta olen vain onnistunut jumiuttamaan lihakseni istumalla kyyryssä ja tiedostamatta jännittämällä kroppaa.

Juoksuhaaste 2018 eteni tammikuussa mukavasti, sillä sain hoidettua haasteesta seuraavat osiot:
1. Juokse pakkassäällä.
2. Juokse lumessa.
15. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, että pystyt puhumaan puuskuttamatta.
19. Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja juokse katsomaan mihin se johtaa.
24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla.
25. Lue ja kommentoi juoksublogia.
37. Aseta itsellesi juoksutavoite ja juokse tavoitteeseen!


Tammikuussa tapahtui myös jotain, josta mietin pitkään, kirjoitanko siitä ollenkaan. Työkaveri teki itsemurhan. Meillä on iso työyhteisö, joten kaikkien kanssa ei tietenkään olla niin läheisiä, enkä ollut henkilön kanssa samassa tiimissä. Olen kuitenkin joitain vuosia sitten tehnyt sijaisuuksia samassa tiimissä ja olen lukuisat kerrat jutellut hänen kanssaan. Lisäksi henkilön läheisemmissä työkavereissa oli itselleni hyvin läheisiä tyyppejä, joiden surua olen jakanut ja ollut myös huolissani heidän jaksamisestaan.

Tutun ihmisen yllättävä kuolema on aina shokki, mutta itsemurha tuo muassaan myös paljon kysymyksiä, joihin ei vastausta löydy. Olisiko tämä pitänyt huomata ennalta ja olisiko se voitu estää? Olisinko itse voinut tehdä jotain? Tietynlainen syyllisyys painaa varmaan jokaista, jonka läheinen tai tuttava on päätynyt samaan ratkaisuun.

Työnteko on vähitellen palannut normaaliksi, mutta tunnen itseni tällä hetkellä tavallista nuutuneemmaksi ja alakuloisemmaksi. Selkäjumi ei auta asiaa. Voi olla, että bloggailu jää lähiaikoinakin vielä vähemmälle, mutta eiköhän tämä vähitellen tästä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sunnuntain satunnaiset kuulumiset

Luonnoksissa lojuu pari postausta viimeistelyä vailla, mutta kun ne eivät nyt inspiroi, niin naputtelempa pari riviä satunnaisia kuulumisia.

Arki

Joulun ja uudenvuoden jälkeen paluu arkeen on sujunut vähän nihkeästi. Vaikka mulle sopii rutiinit esimerkiksi säännöllisen liikuntarytmin ylläpidossa, niin työarki tuntuu loman jälkeen aina nihkeältä. Vuosi on alkanut pienillä arjen haasteilla. Kulunut viikko on ollut täynnä vähän kaikkea. Asunnossamme tehtiin pientä remppaa, jonka vuoksi yksi ilta meni tavaroita suojatessa ja huonekasveja kylppäriin tunkiessa ja toinen ilta sitten siivoiluissa ja tavaroiden paikalleen laitossa.

Juoksu

Tammikuun juoksut ovat lähteneet mukavasti käyntiin. Ekalla viikolla juoksin kaksi kympin lenkkiä ja tämänviikonlopun pitkin oli 12 km. Kroppaa on siis alettu totuttamaan taas pitkiksiin marras-joulukuun lyhyiden lenkkien jälkeen. Tuntuu, että kroppa myös ottaa treenin vastaan toivotulla tavalla. Pitkän lenkin jälkeen on väsyttänyt, mutta ei liikaa. Palautavat juoksut ovat todella edistäneet palautumista ja muutenkin juoksuohjelma tuntuu nyt sopivalta tähän hetkeen.


Juoksuhaaste 2018

Olen saanut juoksuhaasteesta jo 5 kohtaa ruksittua. Toki nyt on takana niitä helpommin toteutettavia haasteita, pahimmat ovat vielä edessä! Yksi haaste, joka hiukan hirvittää, on takperin juoksu. Haasteen Facebook-ryhmässä Teija oli juossut 1,7 kilometriä takaperin, ihan huikea saavutus! En usko, että pystyn millään samaan, sillä en ole oikein koskaan kokeillut juosta selkä edellä, ja kun olen nenä menosuuntaankin aika kömpelö, niin mitäköhän tästä kokeilusta tulee...


Matkakuumetta

Suomen talvi ei tunnetusti ole mun lemppareita, ja olenkin viikonlopun surffaillut ahkerasti netissä tutkien aurinkoisen Teneriffan vaellusreittejä ja saaren muita aktiviteetteja. Varasimme siskon kanssa viikon matkan Puerto de la Cruziin maaliskuun puolessavälissä, ja nyt on innostus korkealla. Matkaan on vielä pari kuukautta aikaa, joten on ehkä hiukan aikaista suunnitella päiväpatikoita, mutta näin matkan varaamisen jälkeen on aina vaikea keskittyä arkeen, kun innostusta suunnitella reissua riittää.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Arvonnan voittajat

Juoksuhaaste 2018 polkaistiin käyntiin vuoden vaihteessa. Lupasin arpoa haasteen omalla sivulla 7.1.2018 mennessä mukaan ilmoittautuneiden kesken kaksi lahjakorttia.

Arvonta on nyt suoritettu ja 20 euron Stadiumin lahjakortit menivät nimimerkeille aliisanposti86 ja Kirsi. Voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnea voittajille!


Juoksuhaasteeseen voi toki hypätä mukaan pitkin vuotta ja haasteita voi suorittaa omaan tahtiin, joko osan tai kaikki haasteet. Itse sain ekalla viikolla ruksittua jo 3 kohtaa, kun sunnuntaina pääsin juoksemaan lumessa ja pakkasessa. Lauantain pitkiksellä toteutin puolestani haasteen numero 19: Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja juokse katsomaan mihin se johtaa. Polku johti itse asiassa suunnilleen sinne, mihin arvelinkin. Mutta, kuten mulle aina käy, kun poikkean tutulta reitiltä oudolle polulle, jossain vaiheessa matka katkeaa ojaan. Niin tälläkin kertaa, mutta onneksi selvisin kuivin jaloin tämän kertaisesta haasteesta.


Loistavaa juoksuvuotta 2018 itse kullekin säädylle!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Juoksuhaaste 2018, olethan jo mukana?

Olethan huomannut Juoksuhaasteen ja ilmoittautunut mukaan? Juoksuhaaste 2018 koostuu 40 erillisestä pienestä (tai vähän isommasta) juoksuun liittyvästä haasteesta. Ideana on, että haasteen myötä tulee harjoiteltua vaihtelevasti pitkin vuotta ja tehtyä niin hitaita kuin nopeitakin lenkkejä. Jotkut kohdat ovat haastavampia, toiset vaativat vain heittäytymistä!

Juoksuhaasteen Facebook-ryhmään on viidessä päivässä liittynyt jo 175 innokasta haasteen vastaanottajaa. Haastetta suorittavat myös bloggaajat ja muutama on ehtinyt jo kirjoittaakin haasteesta. Run like a moose -blogissa haaste suoritetaan soveltaen omalla tavalla. Lenkillä-blogin Elina ehti heti vuoden alkuun aloittaa haasteen. Sinne minne lenkkarit vie -blogin Henna sai myös jo haasteen korkattua.

Itse en ole suorittanut vielä yhtään kohtaa haasteesta, vaikka vuotta on jo viisi päivää mennyt! Ajattelin, että kohdat 1 ja 2 pitää suorittaa heti, kun mahdollisuus tulee, sillä ne vaativat talviset olosuhteet. Kävin uudenvuodenpäivänä lenkillä, mutta silloin ei ollut pakkasta (haaste 1) ja luntakin oli niin vähän, etten voinut hyvällä omallatunnolla rastia kohtaa 2 (juokse lumessa). Mielestäni lumilenkki on sellainen, jossa tossujen alla narskuu ihan kunnolla. Täällä Turun suunnalla on kyllä kyseenalaista, tuleeko koko talvena moista keliä.

Kuva maanantain lenkiltä. Oliko sitä lunta nyt tarpeeksi vai ei?

Eilisellä lenkillä juoksin vauhtikestävyyttä nelisen kilometriä, ja heti lenkin alkuun kävi mielessä, miksi en laittanut haasteeseen omaa kohtaa vk-lenkille. Ehkä ajattelin, että peekoot ja veekoot ovat sitä perusharjoittelua, jota tulee joka tapauksessa tehtyä, eikä niissä ole mitään erityistä haastetta kenellekään. Nyt haluaisin vain saada edes jonkun kohdan haasteesta ruksittua, sillä onhan se ihan hassua, että juoksuhaasteen keksijä ei saa mitään aikaiseksi samalla kun toiset kirmaavat haasteen kohtia mennen tullen! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...