sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Parmaharju Trail: Hulluutta on monenlaista

Myös mutaa on monenlaista. Maaria Trailin jälkeen kuvittelin jo tutustuneeni perinpohjin liejuisiin maalajeihin, mutta Parmaharjulla tuli vastaan niin monenmoista mömmöä, että selvästikään mulla ei ennen tätä polkujuoksukisaa ollut mitään kunnon käsitystä liukkaasta juoksualustasta. 10 kilometrin reitti sisälsi todella monipuolista juoksualustaa ja reippaasti mäkiä. Polkujuoksutapahtumassa oli tarjolla kympin lisäksi myös 20 kilometrin kisa, jossa kympin lenkki kierrettiin kahdesti.

Turku Trail Cupin viimeinen osakilpailu oli keliltään todella märkä. Runsaiden sateiden ansiosta reitti oli vielä tavanomaistakin liukkaampi ja ennen lähtöä järjestävät varoittelivat kilpailijoita pahimmista paikoista. Muun muassa suopätkällä reittiä oli muutettu siten, että mentiin suossa pitkospuiden sijaan. Tämä siksi, että pitkospuut kuulemma kelluivat vedessä ja reitti olisi ollut vaarallinen. Ennen kisaa mua hirvittikin aika lailla. Eikä vähiten siksi, että viimeisellä kilometrillä noustavat hyppyrimäen portaat näyttivät alhaalta päin todella jyrkiltä ja pelottavilta. Mietin, että mitä jos korkeanpaikankammossani saan paniikkikohtauksen portaissa enkä uskalla liikkua sen enempää ylös kuin alaskaan... 

Heti ensimmäinen mäki otti luulot pois, kun jouduin miettimään, että onhan mulla kengännauhat tarpeeksi tiukalla, ettei tossu jää jälkeen saviliejuun. Sai olla aika taituri, jos selvisi reitin ekasta kilometristä kuivin sukin, sillä vesilammikoita oli aivan kaikkialla. Vain parin kilometrin jälkeen tultiin suolle, josta oli jo etukäteen varoitettu. Meinasin pysähtyä ottamaan kuvaa, kun upposin pohjetta myöten suohon, mutta vesi oli niin kylmää, että oli parempi jatkaa matkaa.


Reitti oli todella mutainen, mutta onneksi välillä pääsi juoksemaan vain vähän vettyneillä mäntymetsän poluilla. Juurakoista ei ollut juurikaan haittaa ja kivikkoakaan ei pahemmin ollut, eli kuivemmat pätkät olivat miellyttäviä juosta. Myös kallioiset pätkät toivat helpotusta liukkaiden ja upottavien osuuksien jälkeen. Noin puolimatkassa sijainneen juomapisteen jälkeen seurasi muutamia syviä vesikuoppia, joissa jalat viimeistään kastuivat pohjetta myöten. Kuoppia oli käytännössä mahdoton kiertää, joten ei muuta kuin kahlaamaan vaan.

Kympin jälkimmäisellä puolikkaalla mentiin pieni pätkä hakkuuaukealla ja toinen metsäautotiellä. Näistä osuuksista en erityisemmin välittänyt, sillä risukossa kompastumisvaara oli melkoinen ja tie oli sellaista liejua, että oma vauhtini hidastui entisestään. Olin juossut kissa-hiirimäisesti muutamaan muun naisen kanssa lähes koko kisan, ja tuolla metsäautotiellä lähes kaikki painoivat minusta ohi. Sain kanssajuoksijoita yleensä ylämäissä ja helpoilla pätkillä kiinni, mutta liukkailla osuuksilla ja alamäissä sain vuorostani päästää taas mimmit edelle.


Joka kerta uuden kilometrin täyttyessä mietin jäljellä olevaa matkaa hyppyrimäen portaille. Mudassa taapertamisen jälkeen oikein odotin, että portaita saisi kävellä ja pitää kaiteesta kiinni. Viimeinen jyrkkä alamäki ennen portaille saapumista sai tuon vamma-polven taas kipuilemaan, ja jäin siinä selvästi jälkeen edellä menijöistä. Portaissa onnistuin sentään ohittamaan yhden selän. Ne portaat eivät nimittäin olleet lainkaan niin pahat kuin olin etukäteen pelännyt! Unohdin koko korkeanpaikankammon ja vain nousin tasaista tahtia. Huutelin kanssanousijoille joitain tsemppilauseita (Enää sata porrasta, eihän se ole mitään!), jotka toivottavasti eivät olleet kovin ärsyttäviä. Kyllähän nousu reisissä tuntui, mutta loppujen lopuksi portaat olivat yksi reitin simppeleimmistä kohdista.

Viimeinen kilometri hyppyrimäen päältä maaliin olikin laskuvoittoinen. Polvi kipuili sen verran, että olisin kyllä mieluummin juossut tasaista tai ylämäkeä, ja muutama liukas ja jyrkkä paikka oli saatu vielä reitin viimeisille sadoille metreille. Pääsin kuitenkin taas kaatumatta maaliin, enkä ollut edes kisan viimeinen, joten tavoitteet täyttyivät! Aika oli 1:22, eli melkoisen hidas juoksu, mutta olosuhteet huomioon ottaen olin oikein tyytyväinen.


Vettä vihmoi ja lämpötila oli kisan aikana siinä +7 asteen kieppeillä. Sadesäiden ansiosta oli hyvin tiedossa, että polut ovat todella liukkaat ja märät. Silti Parmaharju Traililla tehtiin Turku Trail Cupin osallistujaennätys! Polkujuoksu vaatii selvästi hiukan hulluutta. :)

Jos Maariassa vielä liukas ja liejuinen alusta hiukan pelotti, nyt olin jo paljon rohkeampi. Hitaalla vauhdilla, mutta kuitenkin juosten loiskuttelin menemään kaikkien vesilammikoiden ja upottavien liejujen läpi. Multaista mutaa, ruohikkoista mutaa, saviliejua, turpeista mutaa, vettynyttä ja muhjuuntunutta kariketta. Kallioiden ja kuivempien pätkien jälkeen vastaan tuli taas uudenlaista mutaa. Kenkäparat... Vaikka mutakylpyjä oli enemmän kuin ehkä aiemmilla juoksuillani yhteensä, oli fiilis silti tosi hyvä ja polkujuoksu maittoi. Etukäteen hiukan hirvitti, niin olipahan taas hieno kokemus!


Kisaseurana oli tällä kertaa Running Diaries -blogin Salla ja hänen miehensä. Starttipaikan kisaan sain yhteistyön kautta, sillä kirjoittelin trailrunning.fi -sivustolle kisaennakon ja nyt kisan jälkeen kisaraporttia.

6 kommenttia:

  1. Just tällasia kisojen ja raporttien tulee ollakin :D Ja kenkien, kun kerran poluilla on oltu! Kaveri oli juossut kisan kärkipäässä ja raportoi että oli tosi hurjaa touhua.

    Toivottavasti pääsen ens vuonna Turku Trail Cupiin mukaan, tämä taisi olla tän vuoden vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaakohan noi tossut toipua kisasta ollenkaan... :D

      Juu, tämä oli Turku Trail Cupin vuoden viimeinen kisa. Mutta ensi vuodelle on jo suunniteltu kisoja, ja mahdollisesti vuoden eka kisa olisi jo alkuvuonna kunnon talvikeleissä. Mukaan vaan, olisi kiva nähdä!

      Poista
  2. Kiva rapsa! Mua naurattaa vieläkin se ajatus, että mitä jos iskee korkeanpaikankammo kesken porrasnousun ja kisa jää sitten siihen :D Mutta hienosti meni maaliin saakka. Kiitos seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pelko siinä ennen kisaa oli ihan todellista. Näin jo sieluni silmin itseni siellä puolivälissä rinnettä kaiteeseen ripustautuneena... :D Onneksi portaat menikin hyvin ja muutenkin oli kivaa!

      Poista
  3. Hienostihan se meni ja selvisit portaistakin! :) Hih, oiskohan joku prinssi uljas tullut pelastamaan paniikkikohtauksen yllättäessä :D Olen kyllä samaa mieltä siitä, että portaat eivät loppujen lopuksi olleet reitin pahin nousu - tiukka osuus meni äkkiä ohi ja ehkä nousumetrit sijoittuivat lyhyemmälle jaksolle. Itseäni hapotti eniten tuo toinen isompi nousuosuus, joka alkoi jokirannasta.

    Kisa oli kyllä melkoinen mutakyntöseikkailu. Kyllä tuli taas pari kertaa mieleen, että tämä harrastus todella on vaatii jonkin mutterin löysyyttä :D Hirveän kivaa kuitenkin oli, ja olen iloinen, että sain "tililleni" ekan ns. virallisen puolimaratonin poluilla. Olkoonkin, että siitä kahdestakympistä puuttuu se yksi kilometri ;)

    Oli kiva treffata! Mukavia lenkkihetkiä syyssäässä :) terkuin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa musta yksikään nousu ei ollut kovin paha. Vaihdoin kyllä kävelyksi jyrkimmissä nousuissa, mutta sain silti aina nousuosuuksilla edellä meneviä kiinni.

      Tuo kahden kierroksen kiertäminen vaati kyllä melkoista sisua! Ja sä juoksit vielä tosi hyvään aikaan, erityisesti kun ottaa huomioon haastavat olosuhteet.

      Onnea vielä hienosta juoksusta ja hyvää mieltä loppusyksyyn!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...