sunnuntai 13. elokuuta 2017

Taas polkukisaan!

Olen hurahtanut. Ilmoittauduin taas seuraavaan polkujuoksutapahtumaan, ensi lauantaina juostavaan Maaria Trailiin. Kyseessä on taas Turku Trailcup -sarjaan kuuluva polkujuoksu, samoin kuten aikaisemmatkin polkujuoksukisani. Molemmissa aiemmissa tapahtumissa on ollut aurinkoista ja päälle 20 astetta lämmintä, toivottavasti sama sää jatkuu, eikä tule sadekeliä niin kuin ennusteet nyt lupaavat.


Maaria Traililla juoksen kympin, mutta tarjolla olisi tuplamatkakin. Itseäni hirvittää hiukan jo tuo kymppikin, sillä maasto lienee selvästi Ruissalo Trailin polkuja haastavampaa. Lisäksi mulla ei edelleenkään ole alla kovin pitkiä juoksuja. Heinäkuun alun puolikkaan jälkeen olen juossut kerran kympin ja kahdesti 12 km.


Mietin aika viime tippaan tuon ilmoittautumisen kanssa, ja alunperin ajattelin, että ajankohta on huono. Kun ensi viikonloppu olikin ohjelmasta vapaa, epäröin vielä vähän kalliimman osallistumismaksun (35€) kanssa. Tapahtumassa on kuitenkin ruokatarjoilu, ja kun kerran kasvissapuskaakin on tarjolla, heitin lopulta ilmoittautumisen sisään. Maaria Trail järjestetään jo toista kertaa ja tapahtuma on selvästi vähän isompi kuin nuo aiemmat polkujuoksut, joihin olen osallistunut. Vaikka olen asunut Turussa yli 15 vuotta, tuo Maarian altaan ympäristö on mulle aivan vierasta aluetta. Kiva päästä uusille poluille kirmaamaan!


Olen tässä lueskellut juoksijoiden kokemuksia eiliseltä HCM:ltä, aika extreme säätä on ollut. Ukkosrintamat ovat kiertäneet Lounais-Suomen tänä kesänä lähes tyystin, viime viikonloppuna ehkä pikkaisen jyristeli. Postauksen kuvat ovatkin viime viikon pitkikseltä, jolloin taivaanrannassa mustanpuhuvina roikkuneet pilvet hajaantuivat lenkin aikana lähes kokonaan. 

2 kommenttia:

  1. Kiinnostavan kuuloinen tapahtuma! Taitaapa tulla ensi vuoden kisakalenteriin, tänä vuonna olen reissussa juuri tuon viikonlopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reittiä on ainakin kehuttu kivaksi ja haastavaksi, odotan innolla!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...