perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kiireinen kesäkuu

Kesäkuu on mennyt yhdessä hujauksessa. Mun kesäloma on edessä vasta heinä-elokuussa, ja töissä työteliäs toukokuu vaihtui lähes yhtä kiireiseen kesäkuuhun. Vapaa-ajalla on myös riittänyt vipinää, sillä kesäkuuhun mahtui mm. vuoden eka juoksutapahtuma, urheilutapahtumaa katsojana, viikonloppureissu Helsinkiin ja juhannuksen viettoa kahdessa eri osoitteessa.

Salilla kävin kesäkuussa neljästi, eli suunnilleen kerta viikkoon. Treenit olivat kevyitä ja enemmänkin ylläpitäviä kuin kehittäviä. Pääsin vihdoin juoksemaan täysipainoisesti, ja kilometrejä kertyikin - ensimmäistä kertaa polvivaivan ilmaannuttua - yli sata, tarkalleen 102 km tuli juostua.


Alkukuusta kroppa tuntui vielä vähän tukkoiselta Kolin vaellusreissun jäljiltä. RunFestissa meno oli hiukan tahmeaa, mutta juoksin silti vain 16 sekuntia viime vuotista kisaa hitaammin. Tuon jälkeen juoksu alkoikin sitten kulkea, ja kesäkuussa sain vihdoin pari pitkistäkin juostua. Ensin 12 kilsan lenkin ja kuun puolivälissä 18 kilometrin juoksun, joka toimi samalla testilenkkinä puolikkaalle. Varsinkin tuon pitkän lenkin jälkeen juoksu on sujunut ja juhannuksen tienoilla en malttanut pysyä poissa lenkkipoluilta. Juoksin sitten torstaista sunnuntaihin joka päivä, mutta lenkit olivat lyhyitä ja pari juoksuista oli hyvin hidasta, palauttavaa hölkkää. Kaatosade juhannuspäivän lenkillä ei sekään haitannut pätkääkään, vaan juoksufiilis oli tosi hyvä.


Tämä viimeinen viikko ennen puolikasta on tosin mennyt ihan päin mäntyä. Osallistuin tiistai-aamuna juoksun tekniikkatreenin, jossa pompittiin tunnin verran kovalla juoksuradalla, ja pohkeet menivät tuosta aivan hirveään jumiin. Etukäteen ajattelin, että tiistaista on lauantaihin niin paljon aikaa, että ehdin varmasti palautua treenistä. Väärin. Keskiviikkona totesin, että pohkeet ei tästä voi varmaan kipeämmiksi mennä, torstaina ne olivat vieläkin kipeämmät. Kävelin kuin ankka ja ke-to yö meni tuskallisesti sängyssä pyöriessä, kun pohkeet olivat ihan kosketusarat. Tyhmästä päästä kärsii jne...

Lisäksi mulla on eilisestä asti tuntunut kurkku karhealta ja olo on muutenkin vähän tukkoinen. Tämä on mulle kyllä ihan tyypillistä kisajännitykseen kuuluvaa, enkä ole edes huolissani, että tulisin oikeasti kipeäksi. Jumittavat pohkeetkin varmaan vain hidastavat menoa, joten olen huomenna lähtöviivalla Paavo Nurmen puolikkaalle, toivottavasti pääsen myös maaliin!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kevein eväin puolikaalle

Alkuvuonna kun aloittelin juoksuja, tiesin, että puolimaraton heinäkuun ekana saattaisi tulla hiukan varhain selän ja polven kuntoutumisen kannalta. En tehnyt mitään juoksuohjelmaa itselleni, mutta suunnittelin kuitenkin mielessäni hiukan, millaisia kuukausikilometrejä tulisin juoksemaan keväällä. Mietin, että saisin juostua silloin tällöin pidemmän lenkin, ja kasvattaisin hissukseen tuon lenkin matkaa. Varovaisimmatkin suunnitelmani olivat kuitenkin turhan optimistisia. Maaliskuussa polvi kipuili lähes koko kuun ja huhtikuussakin sain vasta kuun lopussa juostua kympin matkan. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, etten millään ilveellä pääsisi mihinkään ennätyskuntoon heinäkuun ekaan mennessä, joten saatoin kokonaan unohtaa kaikenlaiset tavoiteajat ja toivoa vain, että pystyisin yleensäkin juoksemaan puolikkaan Paavo Nurmi Marathonilla.


Toisaalta on ollut vapauttavaakin, ettei ole tarvinnut juosta minkään ohjelman mukaan. Polkujuoksua on ollut tosi kiva kokeilla, ja oli hauskaa myös osallistua ex-tempore polkujuoksutapahtumaan. Polkujuoksukisassa ainakaan mulla ei ole mitään aikatavoitetta, vaan tavoitteena on vain pysyä pystyssä ja tutustua uuteen juoksuympäristöön. Ilman puolikkaan aikatavoitetta olen voinut juosta hyvin vapaasti kevyitä lenkkejä fiiliksen mukaan, ja poiketa poluille ilman huolta siitä, että se sotkisi tavoitteellista juoksuharjoittelua.

Heitin viimeisen viiden vuoden ajalta juoksudataa taulukkoon. Näistä kuukausikilometreistä näkee, miten tämä vuosi on ollut todella köykäinen aikaisempien vuosien puolimaratoneja edeltäneisiin treeneihin verrattuna.


20132014201520162017
Tammi45,3380,1673,97125,2735,16
Helmi59,0971,7467,1181,8748,00
Maalis62,8464,0293,3386,0037,68
Huhti50,58116,61104,3987,4476,32
Touko115,83134,09122,42146,9161,69
Kesä (ennen puolikasta)92,0099,6082,2047,64100,00
Yhteensä425,67566,22543,42575,13358,85

Alkuvuoden kokonaiskilometrit ovat siis jääneet noin 200 kilometriä vähäisemmiksi kuin edeltävinä kolmena vuonna. Eroa selittää enimmäkseen se, että pitkät lenkit ovat jääneet tältä vuodelta puuttumaan lähes tyystin. Aikaisempina vuosina olen juossut pitkiksiä pitkin kevättä, ja aina myös vähintään yhden 20 kilometrin lenkin. Tänä vuonna vielä toukokuussa pisin lenkkini oli ollut kymppi. Kesäkuussa juoksin ensin 12 kilometrin lenkin ja kaksi viikkoa ennen puolikasta 18 kilometriä. Tarkoituksena oli juosta 16 kilometrin lenkki, mutta arvioin matkaa vähän väärin, ja kun juoksu kulki, niin siinähän se 18 kilsaa meni. Ja hyvä että meni, sillä tuon lenkin ansiosta uskallan lähteä lauantaina puolikkaalle.

Mulla ei ole siis puolikkaalle mitään aikatavoitetta, enkä ole suunnitellut juoksua vielä yhtään... Kisapäivän aamuna varmaan mietin jonkun vauhdin, jota lähden juoksemaan.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Tulossa Paavo Nurmi maratonille? Tässä vinkkejä!

Oletko osallistumassa Paavo Nurmi maratonille ensimmäistä kertaa? Onko Turku vieras kaupunki? Muista tsekata osallistujan opas, reittikartat ynnä muut oleelliset infot Paavo Nurmi Marathonin virallisilta sivuilta: http://paavonurmimarathon.fi/

Tässä postauksessa vielä lisää vinkkejä näin turkulaisen ja jo viidettä kertaa Paavolle osallistuvan silmin. :)

Tapahtuma-alue, saapuminen, kartat yms.

Jos Turku ei ole entuudestaan tuttu, niin kaupungin nettisivuilta turku.fi löytyy infoa mm. joukkoliikenteestä. Turun seudun karttapalvelu osoitteessa https://opaskartta.turku.fi/ auttaa hahmottamaan majoituksen sijainnin ja karttapalvelun työkalulla voi mitata välimatkoja. Karttaan saa myös bussireitit ja pysäkit näkyviin halutessaan.

Ota huomioon, että juoksutapahtuman vuoksi suljetaan katuja ja tämä myös ruuhkauttaa liikennettä jonkin verran. Turussa on samaan aikaan menossa myös Keskiaikaiset markkinat, eli Tuomiokirkon ympäristö sekä Vanha Suurtori ja oikeastaan koko Aurajoen itäranta ovat ihan tukossa. Tämä kannattaa huomioida myös pyörällä ja kävellen alueella liikuttaessa. Turun kaupunginteatteri on remontissa, ja tämä vaikuttaa myös liikennejärjestelyihin aivan tapahtumakanslian ja maalialueen nurkilla.

Jos sinut tuodaan paikalle autolla, niin hyvä jättöpaikka on esimerkiksi Neitsytpolun ja Sirkkalankadun risteyksessä. Siitä on juoksijalla lyhyt matka kävellä kisakansliaan ja Itäistä Pitkäkatua pääsee hyvin autolla molempiin suuntiin.

Kisakanslia on Valtion Virastotalolla. Lähtö- ja maalialue ovat Itäisellä Rantakadulla. Huolto, varusteiden säilytys ja pukutilat ovat Paavo Nurmi Stadionilla. Alue on kompakti, mutta ensikertalaisen kannattaa tutustua karttoihin!


Lähtöalue ja juoksureitti

Paavolla ei ole lähtöryhmiä. Ainakin aikaisempina vuosina lähtöalue on ollut aidoin rajattu ja auki vain loppupäästä, joten varaudu tiiviiseen tunnelmaan lähdössä. Lähtöalue on ruuhkainen, ja viime vuonna kesti kolme minuuttia saada puolimaratonin ja kokonaisen juoksijat portista ulos. Jos siis tavoittelet kovaa aikaa, niin ole lähtöalueella ajoissa! Perinteisesti jänikset on merkitty isoilla ilmapalloilla ja heidät esitellään ennen lähtöä, joten tiettyyn loppuaikaan tähtäävän kannattaa jo lähtöalueella hakeutua oman jänön lähelle.

Varo jalkakäytävien reunoja! Kun juoksee normaalisti pyöräteitä ja ulkoilureittejä, niin tällaisella kaupunkimaratonilla pitää erikseen kiinnittää huomiota rotvalleihin. Reitti kulkee osan matkaa kaupunkialueella ja tällöin on syytä katsoa, ettei putoa tai kompastu katukivetyksiin. Varoitus koskee erityisesti reitin alkuosaa ennen Ruissaloa. Toinen hankala paikka on Turun linnan ympäristö n. 17 - 18 km kohdalla.

Ruissalossa on mäkiä! Kuulemma kaikki eivät näitä edes huomaa, mutta menomatkalla on mäki poikineen, ja yleensä myös vastatuulta. Kääntöpaikan jälkeen reitti on tasainen, mutta voimia kannattaa vähän säästä mäkisellä osuudella. Kannustajien ei kannata yrittää ajaa Ruissaloon, sillä liikenne soljuu saarelle todella hitaasti yksisuuntaisena juoksutapahtuman ajan.

Reitti kulkee nyt toisena vuonna peräkkäin alkumatkasta Yliopistonkadun kävelykatua pitkin, joten siellä on odotettavissa alkumatkasta kovaa kannustusta ja karnevaalitunnelmaa. Jos olet kutsunut juoksureitin varrelle kannustusjoukkoja, niin puolimaratonin reitillä esimerkiksi Turun linna ohitetaan juoksun aikana molemmilta puolilta, siinä voisi olla hyvä kannustuspiste.

Jos juokset kokonaisen maratonin, niin muista, että toisen kierroksen reitti poikkeaa jonkin verran puolimaratonin reitistä. Maratonreitillä on hyvin vähän varjopaikkoja, joten jos sääennuste lupaa aurinkoa, niin porotuksessa juostaan lähes koko kisan ajan.


Maaliintulo ja huolto

Jos jatkat puolikkaan kierroksen jälkeen vielä maratonin toiselle kierrokselle, valitse Itäisellä rantakadulla oikea (joen puoleinen) kaista, maaliin tullaan vasenta puolta (teatterin puoli). Paikalla on myös ohjaajia, jotka tarvittaessa viittilöivät oikeaan suuntaan.

Maalin jälkeen Paavo Nurmen Stadionilla on sapuskaa ja hieronta, sekä maratonin läpäisijöille finisher-paidat. Stadionille pitää nousta portaita pitkin, joka saattaa tuottaa joillekin juoksijoille hiukan vaikeuksia. :)

Kaipaatko vielä vastausta johonkin mieltä askarruttavaan kysymykseen? Laita viestiä kommenttiboxiin, niin vastailen parhaani mukaan! Nähdään lauantaina Paavolla!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

"Mitäs sä tykkäsit vaeltamisesta?"

Palailen vielä yhden postauksen ajaksi toukokuun lopun tunnelmiin ja Kolin vaellusreissuun. Tuo Herajärven pohjoispään kierros (matkakertomuksen osa 1 ja osa 2) oli mun ensimmäinen "oikea" vaellus. Aikasemmin olen tehnyt vain päiväpatikoita, eli nyt olin ensimmäistä kertaa yön yli vaellusreissulla. Maasto Kolilla oli rankka, mutta reissua kevensi se, että olimme etukäteen varanneet yöpymiset vuokratupiin ja maatilamajoitukseen.


Unihäiriöisenä uudessa paikassa nukkuminen on aina vähän vaikeaa ja nyt kun oltiin joka yö uudessa paikassa se oli erityisen vaikeaa. Makuupussi ja vähän epämääräisempi ympäristö ei auttanut asiaa. Tällä reissulla nukuin huonosti jo ennen lähtöä, koska ajo halki Suomen starttasi niin aikaisin aamulla. Ikolanaholla sain unta ehkä muutaman tunnin, mutta Kiviniemessä ja Ylä-Murhilla nukuin vähän paremmin. Hotellilla oli sitten täysi työ pysyä hereillä edes iltakuuteen, ja nukuinkin päälle 11 tunnin yöunet hotellilla. Silti reissun jälkeinen työviikko meni ihan zombina. En edes tajunnut, että lamauttava väsymys oli ihan univajetta, kun kuitenkin nukuin työ-öille normaaleja 7-8 tunnin unia. Ensimmäisenä vapaana aamuna koisin kuitenkin taas 11 tunnin unet, ja vasta sen jälkeen olo oli jälleen normaali. Varasimme noita vuokratupia ihan siksikin, että teltassa nukkuminen olisi ollut ihan mahdotonta mulle. Toisaalta olen ihan hotellireissullakin kärsinyt unettomuudesta, joten eihän sitä voisi koskaan lähteä minnekään, jos antaisi unihäiriön määrätä mitä voi tehdä. 

 
Ensimmäisen yön jälkeen mulla oli kuitenkin aika huono fiilis. Vähän pelotti, että saanko ollenkaan nukuttua koko reissulla. Ja sekin vaikutti, kun majapaikassa ei ollut esimerkiksi käsien pesuun vettä. Käyn normaalisti joka ilta suihkussa ja käsiäkin tulee pestyä tiuhaan, niin nihkeä olo vaikutti fiilikseen negatiivisesti. Heti kun pääsi virtaavan veden luokse Myllypurolle pesemään käsiä ja naamaa, niin olo piristyi. Ja kun hikisen 16 kilometrin paikoinnin jälkeen pääsi kunnolla pesulle Kiviniemessä, niin tulihan se unikin siellä.


Etukäteen olin lukenut, että varsinkin Herajärven länsipuoli on rankka, joten maasto ei yllättänyt. Itäpuolihan tuntui suorastaan helpolta tuon länsirannan 16 kilometrin etapin jälkeen, eikä vaarojen kipuaminen ollut lainkaan niin rankkaa kuin olin etukäteen kuvitellut. Laskut ja niiden myötä tulleet polvikivut olivat sellaiset, joihin en osannut varautua. Lisäksi ennakkokäsitys meidän vauhdista oli turhan optimistinen, eli patikoinnin hitaus yllätti.

Rinkan paino myös vähän yllätti. Säätelin rinkkaa monta kertaa reissun aikana, ja ehkä viimeisenä päivänä pari tuntia ennen hotellia sain sen vihdoin asettumaan mukavasti. Hartiat olivat aika jumissa jo ekan vaelluspäivän jälkeen, mutta yläselän jäkitys helpotti matkan edetessä. Viimeisenä päivänä ruoista ja vedestä keventynyt kantamus ei tuntunut enää juuri missään, ja kärtinkin siskolta tavaraa mun rinkkaan, kun sisko alkoi jo vähän väsyä, mutta ei se mokoma suostunut luopumaan mistään... 


Vaatetta oli mukana sopivasti ja kerrospukeutumisella pärjäsi hyvin. Ennen lähtöä tiputin vielä pari lyhythihaista yläosaa pois. Kiviniemessä pyykkäsin sitten ainoan lyhythihaisen, mutta se menikin loppureissun vaan aluspaitana, kun lämpötila oli sen verran alempi. Muokkasin pakkauslista-postauksen ajantasalle, ja merkkasin siihen myös, mitä tuli käytettyä.

Vaelluksella aamut olivat ihania. Join ulkona kahvia ja kävelin kulloisenkin majapaikan tiluksia pitkin autereisessa aamuauringossa. Tykkäsin myös nousuista ja tasaisista kävelypätkistä, joilla pystyi menemään omassa askelrytmissä. Tykkäsin kaffepausseista, meillä oli aina suklaata tai jotain muuta herkkua iltapäiväkahvin kanssa.


Vastasikohan tämä postaus otsikon kysymykseen? Eli tykkäsin ja en. Tykkään enemmän hotellissa majoittumisesta ja päiväretkistä, koska silloin saan nukuttua ja pääsen pesulle. Tykkään enemmän juoksusta ja patikoinnista pienen repun kanssa kuin useiden päivien vaelluksesta möhkälemäisen rinkan kanssa. Mutta tykkäsin kyllä tästäkin kokemuksesta, ja aina on kiva kokeilla jotain uutta.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vinkki hellelenkeille: rannehikinauha

Eilen pääsin pitkästä aikaa lenkille lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Työpäivän aikana oikein odotin, että saisin iltapäivällä juosta porottavassa auringossa, joten kun lenkillä ei ollutkaan ihan hellekeliä, toivoin jopa kuumempaa säätä! Nyt kun lämpimät kelit ovat jääneet niin vähäisiksi, kroppa ihan janoaa kuumaa säätä ja auringon paahdetta.


Vaikka hellelenkit ovatkin ihania kohtuudella nautittuna, niin esim. hien valuminen silmiin ei ole kivaa. Varsinkin, jos kuuman lenkin aikana pysähtelee vaikka valokuvailemaan, niin hiki alkaa heti valua. Olen itse ratkaissut ongelman hankkimalla lajitelman rannehikinauhoja, jotka ovat käteviä hien pyyhkimiseen kasvoilta lenkin aikana. Koska hikinauha on lenkin jälkeen vähintäänkin ällöttävän hikinen, ja usein myös meikki- tai aurinkovoiteen kyllästämä, se menee samantien pyykkiin. Siksi mulla on rannehikinauhoja useampia, että helleputkessa ei tarvitse olla joka välissä niitä pesemässä.


Olen joskus bongannut jostain nettikaupasta rannehikinauhan, jossa on ollut vetoketjullinen avaintasku, mutta harmikseni noita ei ole enempää tullut vastaan, enkä ole tuollaista päässyt vielä hankkimaan. Olisi kätevää, jos hikinauhassa saisi samalla kuljetettua myös kotiavaimen.

Miten te lukijat varustaudutte hellejuoksuihin? Haittaako hikoilu?

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Polven ja selän tilanne nyt

Polvivaiva täytti vuoden kesäkuun alkupuolella. En juhlinut. Enpä olisi silloin vuosi sitten arvannut, että polvi vaivaisi vielä tänäkin kesänä. Tai että saisin polvikivun kaveriksi selkäjumin, josta kuntoutuminen on sekin kestänyt.

Kolin vaellusreissun suunnittelu alkuvuonna oli vaivojen vuoksi varmaan hivenen uhkarohkeaa, samoin Paavo Nurmen puolikkaalle ilmoittautuminen. Kolilla mietin, että jos polvi ja selkä kestävät patikoinnin oireetta, voisin sanoa olevani parantunut. Valitettavasti ihan siinä pisteessä ei vielä olla. Polvi kipuili vaellusreissulla jonkin verran, ja viimeisenä päivänä myös alaselän jumi antoi vähän kuulua itsestään. Viime syksystä on kuitenkin tultu pitkä matka, ja 40 kilometrin vaellusreissu oli todiste siitä, että kuntoutus on edennyt oikeaan suuntaan.


Selkä alkoi paranemaan jo vuoden vaihteessa kiropraktikon hoitojen myötä. Nyt loppukeväästä olen käynyt hierotuttamassa alaselkää ja erityisesti nelikulmaista lannelihasta, joka harmi kyllä vetää itsensä juntturaan aina hierontojen välillä. Joko mun SI-nivel edelleen jumittelee, tai sitten lihas joutuu tekemään vatsan ja pakaroiden tukilihasten töitä, ja menee siksi jumiin. Tai molempia. Täytyy myöntää, että alkuvuonna tein tunnollisemmin tukilihaksia vahvistavia liikkeitä ja kävin myös salilla useammin. Jotenkin homma vaan tuppaa unohtumaan, kun on taas juoksukunnossa, ja haluaisi vain juosta...

Polvi on toisinaan parempi ja sitten taas kenkkuilee. Näin vuoden jälkeen täytyy myös olla realisti, ja miettiä sitä, etten ehkä koskaan pääse polvivaivasta kokonaan eroon. Koska polvesta ei ole otettu magneettikuvia, en edelleenkään tiedä, mitä siellä alunperin tapahtui. Nivelkierukka on saattanut revetä, tai sitten vain patellajänne on ottanut osumaa. Kulumaa polvessa on kai vähäsen, ja mahdollisesti irtonaista rustoa.


Polven kenkkuilu on siitä jännä, että maltillinen juoksu ei tunnu vievän vaivaa ainakaan huonompaan suuntaan. Lähinnä polvi on kipuillut salitreenin seurauksena, ja tietysti noissa Kolin vaarojen alamäissä. Lyhyet juoksumatkat se kestää hyvin, mutta olen joutunut miettimään päälle kympin lenkkien järkevyyttä. Eilen juoksin pisimmälle sitten viime kesän, 12 kilometrin lenkin. Ja kyllähän se polvessa tuntui, samana iltana ja vielä tänäänkin. Puolimaratoniin olisi 3 viikkoa aikaa, joten kysymysmerkkejä on ilmassa. Ensi viikonloppuna kokeilen 16 kilometrin lenkkiä, ja jos se sujuu, ja jos polvi ei pahasti ota nokkiinsa, niin uskallan lähteä puolikkaalle. Paljon on jossittelua nyt.


Onneksi olen löytänyt pitkien lenkkien tilalle uusia juoksukokeiluja, erityisesti polkujuoksua. Tärkeintä on, että pystyn juoksemaan. Eilisen lenkin päätteeksi tuli heitettyä talviturkkikin, kun lopetin lenkin järven rantaan. Kilometritavoitteita en edelleenkää ole asettanut, mutta seuraava polkujuoksutapahtuma odottelee heinäkuun puolivälissä Ruissalossa. Eteenpäin kuitenkin mennään, lenkki kerrallaan.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

RunFest Turku 2017

Eilen järjestettiin Turussa toinen RunFest ja minäkin olin toista kertaa mukana. Työnantaja Turun kaupunki sponsoroi osallistumisen ja piknik-teltan, niin oli kiva lähteä viestijuoksuun ja porukalla piknikille. Tällä kertaa työporukasta saatiin kasaan jopa kaksi tiimiä. Toinen tiimi käveli/hölkkäsi porukassa, ja meidän tiimi juoksi kisan viestinä. Reitti ja konsepti oli sama kuin viime vuonnakin, eli rento tapahtuma ja reitti kiemurteli Turun Kupittaanpuistoa. Viestin osuuksia oli viisi, ja jokaisella juoksijalla noin 4 kilometrin matka. Viime vuoden kisaraportti löytyy täältä.


Mukana oli tällä kertaa viime vuotista enemmän joukkueita, ja viestijoukkueemme avausosuuden juoksija joutuikin lähtemään melkoiseen sumaan. Iso osa joukkueista kiersi reitin porukassa hölkäten tai kävellen, joten varsinkin jälkimmäisissä lähtöryhmissä lähtevät juoksijat kärsivät reitin ruuhkautumisesta. Vaikka leikkimielinen tapahtuma onkin kyseessä, niin olisi kuitenkin kiva, että ne ketkä haluavat juosta, myös pystyisivät juoksemaan...


Mulla oli tällä kertaa viestin kakkososuus, joka olikin helpompi juosta kuin avausosuus. Vaihtoalueella oli kyllä kuhinaa, mutta pääsin hyvin matkaan. Lähdin maltillisesti liikkeelle, sillä arvio omasta vauhdista oli aika matalalla. Viime vuonna olin selvästi paremmassa kunnossa, ja nyt meno oli muutenkin aika tukkoista ekat pari kilsaa. Yritin juosta rennosti, mutta tuntui, että hartiat nousivat korviin ja jalat liikkuivat jähmeästi. Kannustusjoukot olivat reitin varrella parin kilometrin jälkeen, ja siinä vauhti alkoi sentään nousta. Takareisissä tuntui inhasti jumituksia jo puolimatkassa, mutta sain nostettua juoksuvauhtia reitin jälkimmäisellä puoliskolla ja juoksu meni rennommin. Viimeinen kilometri oli tosin melko ruuhkainen, jouduin mutkaisella osuudella ohittelemaan kävelyporukoita. Mitään hillitöntä loppukiriä ei enää irronnut, yritin vain pitää vauhdin loppuun asti.


Mun osuus meni oman kellon mukaan aikaan 21:43, eli 16 sekuntia hitaammin kuin vuosi sitten. Yllättävänkin hyvää vauhtia. Olen kevään vauhtilenkeillä juossut parhaimmillani sellaista 5:35-5:40 kilometrivauhtia, nyt meni keskivauhdilla 5:23. Viime vuonna lähdin matkaan 5:20-vauhtia, ja silloin fiilis oli, että lujempaakin olisi voinut juosta. Nyt lähdin maltillisesti ja kiristin vähitellen, eikä juoksu tuntunut missään vaiheessa kovin pahalta. Meno oli vain vähän tukkoista.


Meidän joukkueen aikoja ei vielä löytynyt mistään, mutta hyvin kaikki vetivät. Oli kiva juosta RunFest viestinä, kun koko ajan oli jotain puuhaa. Lähetettiin viestinviejä matkaan, ja kipitettiin siitä reitin varrelle kannustamaan ja kuvaamaan työkavereita. Sitten kun oman tiimin juoksija oli kirmannut ohi, siirryttiin taas lähtöalueelle seuraavaan viestinvaihtoon. Juoksun jälkeen piknik kyllä maistui! Saimme mutustella eväitämme aika lailla omassa rauhassa, sillä kimpassa juosseet joukkueet olivat tainneet kaikki syödä jo ennen kuin meidän viimeisten osuuksien tyypit pääsivät edes matkaan.

Vaikka tapahtuma oli taas tosi kiva, niin siinä olisi ehkä järjestäjille ensi vuodelle mietittävää, miten porukka saataisiin reitille vähän tasaisemmin. Nyt ensimmäisen tunnin ajan reittiä kiersi laumoittain ihmisiä, mutta viestinä juosseiden joukkueiden menijät joutuivat viimeisillä osuuksilla etenemään aika lailla yksin. Ei se onneksi meitä pahemmin haitannut, kun oltiin rennolla asenteella liikkeellä. Taidettiin saada jo ainakin yhden joukkueen verran lupautuneita myös ensi vuoden RunFestiin! :) 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kolilla: Herajärven pohjoispään kierros, osa 2

Tässä matkakertomusta loppumatkasta Herajärven pohjoispään kierroksella, eli etapit Herajärven itäpuolella. Vaelluksen alku-osuus löytyy, yllätys yllätys, osasta 1.

Kiviniemi - Lakkala - Ylä-Murhi 8 km (+ Pirunkirkko - Ylämurhi 4 km)

Meillä oli Kiviniemessä myös aamupala, joten lauantai-aamu oli osaltamme helppo. Mitään erityistä kiirettä matkaan ei myöskään ollut, koska seuraavaan yöpymispaikkaan olisi vain 8 kilometriä. Päivän patikointi alkoi Sikosalmen ylityksellä vetolautalla. En ollut moista vekotinta ennen nähnytkään, ja hanskat olivat tarpeen, kun kiskoimme kylmän veden kyllästämää ketjua. Matka jatkui helppoa polkua pitkin. Toisinaan tosin märkyys toi hidastuksia matkaan, kun lammikoiden yli piti taiteilla riukuja pitkin. Mun pohkeet olivat aika lailla jumissa eilisen päivän kipuamisista, vaikka olinkin yrittänyt hieroskella niitä saunassa. Päivä ei myöskään ollut lainkaan niin lämmin kuin perjantai, eli t-paitakeli oli muisto vain.


Polku kulki vesistön liepeillä ja toisen kerran ylitimme Herajärven siltaa pitkin. Lakkalan tilalla pidettiin pikku paussi ja todettiin, että helpommassa maastossa nelisen kilometriä oli mennyt huomattavasti helpommin ja nopeammin kuin edellisen päivän vaaroja ylös-alas kivutessa. Lakkalan jälkeen reitti kulki ihanan vihreän Törisevän suon kautta, ja alkoi pikkuhiljaa taas nousta. Kohta tultiinkin jo Pitkälammelle, joka oli nimensä veroinen, noin puoli kilometriä pitkä metsäjärvi.


Lauantain etapilla maasto oli selvästi helpompaa kuin Herajärven länsipuolella, joten olimme Ylä-Murhin tuvalla jo lounasaikaan. Sisko viritteli tulet nuotiopaikalla ja lounaan jälkeen siirryimme tupaan nauttimaan jälkiruokakahvit. Päivää oli vielä niin hyvin jäljellä, että päätimme kipitellä Ennallistajan polkua Pirunkirkon luolaa katsomaan. Matka oli noin 2 kilometriä suuntaansa ja kulki osan matkaa tietä pitkin, joten ilman kantamuksia se oli helppo keikaus. Pohkeiden lisäksi mun takareisissä oli päivän mittaan tuntunut pientä nappailua, joten paluumatkalla kirmasin muutaman avaavan juoksuvedon, ja niiden jälkeen venyttelin kunnolla. Juoksusta oli apua, eivätkä takareiden enää vaivanneet.


Ylä-Murhin tupa oli valoisa ja siellä oli jopa kamiina. Tupa lämpesi kamiinalla hyvin, mutta vesi ei alkanut kiehua sitten millään, joten keitimme Pitkälammesta haetut vedet sitten nuotiolla ja aamulla trangialla. Samaan pihapiiriin leiriytyi viiden saksalaisnuorukaisen ryhmä, joka oli hivenen huolestunut seuraavan päivän sade-ennusteesta. Poutasää oliisi viimeisenä vaelluspäivänämme vaihtumassa iltapäivällä rankkasateeseen.


Ylä-Murhi - Jauholanvaara - Mäkrävaara - Ukko-Koli 10 km

Iltapäivän sääennuste taisi olla se syy, joka herätti minut jo viiden jälkeen viimeisenä aamuna. Olin onneksi nukkunut paremmin kuin Ikolanahon tuvassa, sillä punkka oli sen verran pidempi, että sain jalkani suoraksi. Lähdimme aamupalan jälkeen vaeltamaan jo puoli kahdeksan maissa, sillä 10 kilometrin matkalla kiivettäisiin mm. Jauholan- ja Mäkränvaaroille, emmekä halunneet tarpoa juurakoissa sateessa.


Aamu oli mitä kaunein ja Pitkälampi aivan peilityyni. Jauholanvaaralta avautui näkymät sekä itään että länteen ja maasto oli helppoa kalliota ja mäntymetsää. Pidimme pienen breikin Havukanaholla ja jatkoimme siitä kohti Mäkrävaaraa. Aurinko meni vähitellen pilveen ja sää muuttui kylmemmäksi ja tuulisemmaksi, joten emme enempiä kuhnailleet. Nousu Mäkrälle ei ollut aivan suoraviivainen, vaan välissä tuli hauska suosyvänne, ja sitten matka jatkui kohti kuuluisaa siirtolohkaretta ja Edelfeltin maisemaa. Sisko alkoi jo vähän väsyä nousuun, mutta minusta oli kivaa kivuta ylös tasaista nousua, olin vaikeuksissa vasta vaaralta laskeutuessa. Laskuosuus olikin yksi vaelluksen hankalimmista, ja polvet olivat kovilla. Purolanaholla huokaisin helpotuksesta, sillä loppumatka Ukko-Kolille olisikin pelkkää nousua. :)


Kiersimme Kolin korkeimmat huiput, Paha-Kolin, Akka-Kolin ja Ukko-Kolin, ja heitimme Ukko-Kolin huipulla yläfemmat. Jess, selvisimme 40 kilometrin patikoinnista ja lukuisista vaaroista! Hotellilla olimme noin yhden maissa, ja oli iloinen yllätys, kun huoneemme olikin jo valmis. Kahdelta alkoikin sitten sade, joka yltyi iltapäivän mittaan melko rankaksikin, ei olisi ollut kivaa olla vielä vaeltamassa rankkasateen aikaan.


Sokos hotelli Kolilla parasta oli huoneessa olleet kaakaot ja kahvit sekä retkeilijöiden sauna. Suuntasimme saunaan heti murkinan jälkeen, ja oli ihanaa sipsutella hotellin kylpytakissa ja tossuissa saunaosastolle. Saunan jälkeen olimmekin jo ihan sippejä, mutta sauna rentoutti kivasti kivistäviä pohkeita, ja pehmoisassa sängyssä uni tuli nopsaan.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Kolilla: Herajärven pohjoispään kierros, osa 1

Hiphei, tässä matkakertomusta vaellusreissusta Kolille. Kiersimme siskon kanssa Herajärven pohjoispään kierroksen 25.5. - 28.5.2017. Tekstiä tuli sen verran, että oli pakko jakaa matkakertomus kahteen osaan. Tässä turinaa Herajärven länsipuolen etapeilta.

Vaellusreissu Kolille alkoi osaltamme noin 9 tunnin ajomatkalla halki Suomen. Saavuimme Luontokeskus Ukkoon noin neljän maissa iltapäivällä ja saimme etukäteen varaamiemme vuokratupien avaimet. Täytimme myös vesipullot ja saimme päivityksen reitin vesitilanteesta, joka ei oikein hääppöinen ollut. Useampikin kaivo oli käyttökiellossa, joten vedenottopaikkoja olisi vähänlaisesti vaellusreitin varrella.

Ukko-Koli - Ikolanaho 3 km (+ Ikolanaho - Puroranaho - Ikolanaho 3 km)


Sää onnistui yllättämään heti torstai-iltana. Ensinnäkin maastossa oli paikoin vielä lunta, ja toisekseen ilma oli kostean lämmin, noin 20 astetta. Täydessä vesilastissa ja kaikki lämpimät vaatteet kantamukseen sullottuna rinkan paino lähenteli varmaan 15 kiloa (ns. normipaino oli noin 12 kiloa). Ensimmäiseen yöpaikkaamme, Ikolanahon vuokratupaan, oli vain 3 kilometrin mittainen matka, mutta jo siinä alkoi hiukan hirvittää. En ollut päässyt testailemaan lainarinkkaa, ja kuuman kostea sää teki olon nihkeäksi jo parin kilometrin matkalla. Polkujen lumilaikutkin hirvittivät. Ukkonen jyrisi ja pian saimmekin ensimmäisen sadekuuron niskaamme.


Ikolanaholla heitimme rinkat tupaan, ja koska nuotiopaikalla oli porukkaa ruoanlaitossa, päätimme tehdä pienen patikan ilman kantamuksia vielä ennen sapuskaa. Kävelimme metsän läpi Purolanaholle, joka olisi reitillä edessä viimeisenä päivänä Mäkrävaaralta laskeutumisen jälkeen. Aholla olikin ihan reippaasti lunta ja tihkusateessa metsäpolun puunjuurakoilla liukastellessa vähän taas hirvitti. Edessä olisi 40 kilometrin vaellus, eikä mun fiilis todellakaan ollut erityisen luottavainen.

Ikolanaho - Myllypuro - Ryläys - Ikosenvaara - Sammakkovaara - Kiviniemi 16 km


Ikolanahon tupa oli ihan ok, mutta vieras ympäristö ja mulle liian lyhyt punkka, niin nukuin todella huonosti ja perjantai alkoi vähän nihkeästi. Päivän ensimmäinen tauko Myllypurolla piristi kummasti, kun sai vähän huuhdeltua naamaa ja käsiä kylmässä vedessä. Hyvää fiilistä toi myös auringonpaiste ja lämpenevä sää, ja saimmekin nauttia perjantaina jopa 16 asteen lämmöstä. Lyhythihaisella tarkeni oikein hyvin!


Ryläyksen kipuamisesta olin etukäteen lukenut kauhutarinoita, mutta ihan kiva nousuhan se oli. Alueella näkyi tiuhaan isoja muurahaispesiä, joista osa oli jo metsittymässä, joku jopa kokonaan sammaleen ja varpujen valtaama. Osassa pesistä taas kävi hurja kuhina. Ryläyksen kodalle ja taukopaikalle saavuttiin aika lailla odotusten mukaisesti ja siellä olikin jo porukkaa nuotion ääressä. Ruoanlaittovuorot vaihtuivat sujuvasti, ja saimme nopsaan lounaan keiteltyä sekä kiehautettua kahvivedet termokseen mukaan.


Ryläyksen kodan jälkeen kierrettiin katsomassa näköalaa ja kiviputousta ja jatkettiin vaellusta lounassapuskojen verran keventynein kantamuksin. Kohta alettiin siskon kanssa puhua, että nyt pitäisi löytää joku kiva paikka kaffepaussille, ja sellainen tulikin kuin tilauksesta seuraavan mutkan takaa! Ikosenvaaran ihastuttavissa maisemissa kahvi maistui erityisen hyvälle ja tässä vaiheessa fiilis olikin oikein hyvä.


Vaaralta laskeutuminen olikin sitten toinen juttu. Polku peittyi tämän tästä kaatuneiden puiden alle, joita piti kiertää milloin mistäkin. Huomasin, että vamma-polvi alkoi taas vähän vammailemaan laskeutumisessa ja eteneminen oli älyttömän hidasta. Paikoin oli myös melkoisen kosteaa ja kosteikkojen ylitykseen tarkoitetut pitkospuut olivat lahonneet lähes olemattomiin. Vähitellen matka alkoi jo painaa jaloissa ja ajatukset kääntyivät jo kohti Kiviniemeä ja siellä odottavaa aittamajoitusta sekä saunaa.


Olimme etukäteen siskon kanssa arvioineet, että matkantekomme olisi hidasta, mutta silti etanamainen eteneminen yllätti. Näin tottumattomalle vaeltajalle rinkan paino tuli hiukan puskista, enkä oikein päässyt kantamuksen kanssa sinuiksi. Juomavetemme alkoi huveta nopeammin kuin jäljellä olevat kilometrit. Sammakkovaaralta laskeutuminen sai polven kiukkuamaan entisestään niin, että jokainen alaspäin menty askel sai aikaan tuskanirvistyksen. Tuossa vaiheessa olimmekin siskon kanssa yksimielisesti sitä mieltä, että viimeinen 3 kilometriä mennään tietä pitkin ja jätetään Kolinvaara väliin. Vaihdoin jalkaan lenkkarit ja loppumatka tuntuikin suorastaan keveältä.


Kiviniemessä odotti sauna, johon pääsimme lähes suoraan. Aittamajoitus oli myöskin viihtyistä ja päärakennuksen hanasta tuli juomavettä, mitä luksusta! Mulla oli saunajuomaksi varattua Cokis Zeroa ja perjantain ilta-aurinko paistoi aittamme rappusille. Olo oli ihanan raukea ja fiilis hyvä. Yöpissalla käydessämme saimme myöskin seuraa isäntäperheen kissasta, joka tuli aamulla jopa aittaamme vierailulle. Hyvinkin selvästi kolliksi tunnistettavan kissan nimi oli siskoni mukaan Sylvi..?


Meillä meni tähän 16 kilsan etappiin sellaiset 8 tuntia aikaa, taukoineen. Eli vauhtimme oli huikeat 2 km/h, joka alitti jopa pessimistisimmät arviomme. Suunnilleen kerran tunnissa pidimme pienen juomatauon, ja pidemmät paussit sitten lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Vaarojen kipuaminen ja laskeutuminen juurakoissa ja kivikoissa vain oli älyttömän hidasta, ja myös kosteat paikat piti ottaa tarkasti. Nautin kyllä jokaisesta nousumetristä, mutta laskeutuminen muuttui matkan edetessä ja polvien väsyessä aina vaikeammaksi. Pohkeet ja akillesjänteet olivat mulla kovilla, ja vietin tovin saunassa vain hieroskellen kipeitä lihaksia. Lauantai olisi ennakkoon meidän lyhyin vaelluspäivä, mutta kroppa tuntui jo aika nuutuneelta. Kuinka patikkareissu eteni Herajärven itäpuolella, siitä matkakertomuksen toisessa osassa. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...