keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kinesioteippaus: kokeiluja ja kokemuksia

Polvi- ja selkäongelmien myötä olen kokeillut vähän kaikkea keksittävissä olevia helppoja keinoja lievittää vaivoja. Heti polvivaivan ilmaannuttua viime kesänä eräs ystäväni vinkkasi, että kinesioteippauksesta voisi olla apua, ja kertoi itse teippailleensa kirjastosta lainattujen kirjojen ohjeilla. Lainasinkin samantien kaikki Turusta saatavana olevat kirjat ja tutustuin teippaukseen myös Youtube-videoiden avulla. Myöhemmin syksyllä pääsin vielä työterveydessä kuntohoitajalle, joka teki pariin otteeseen teippauksia ja opetti myös tekemään niitä itse.

Tarkoituksenani ei ole kertoa teippauksen periaatteista ja tekniikoista, koska en ole mikään asiantuntija. Sen sijaan haluan vinkata, että jos kinesioteippaus kiinnostaa, niin lisätietoa löytyy ja itse voi kokeilla. Postauksesta näytti tulevan ihan megalomaaninen, joten jaoin sen kahteen osaan. Tässä ekassa osassa kerron, mistä etsin vinkkejä teippaukseen ja löysin teippejä. Kakkososassa on sitten kokemuksiani itse teippaamisesta ja sen vaikutuksista.

Kinesioteippausta käytetään yleisimmin lievittämään kipua, ohjaamaan liikettä tai kohentamaan asentovirheitä. Kinesioteippaus on tuntunut helpolta ja turvalliselta keinolta hakea lisää tukea kipeytyneille nivelille ja helpottaa kipuja. Mielestäni siitä on ollut myös apua, mutta kyse saattaa osin olla myös lumevaikutuksesta. Kun n on yksi, on vaikea sanoa, missä määrin teippaus vaikuttaa oikeasti.


Lukemistani kirjoista hyödyllisimmäksi osoittautui englanninkielinen teos Kinesiology taping : The essential step-by-step guide : Taping for sports, fitness & daily life 160 conditions & ailments (Langendoen, John 2014). (Mainoslinkki Adlibris-verkkokirjakauppaan). Kirjan alussa kerrottiin yleisesti teippauksesta, sen hyödyistä, käyttötarkoituksesta ja tekniikasta. Kirjassa oli yksinkertaisesti ja seikkaperäisesti selitetty paljon teippauksia päästä varpaisiin, ja olen teipannut sen ohjeilla niin nilkkaa kuin pakaraakin. Muista tutustumistani teoksista ainakin Tom Kålan Kinesioteippaus oli aivan liian vaikea, tai itsellä tuotti ainakin vaikeuksia ymmärtää ohjetta "Aloita teippaus tuberositas tibiaen päältä Y teipillä ja vie teipin haarakkeet patellan mediaali ja lateraalireunaa pitkin patellan yläpuolelle..." Vaati melkoista tankkausta ensinnäkin tajuta, mihin vaivaan mikäkin teippaus oli tarkoitettu, saati sitten, että olisi osannut teipata oikein sanallisten ohjeiden perusteella.

Kirjat ovat hyviä teippausten perusteiden opiskeluun, mutta läheskään kaikkia mahdollisia teippauksia ei noista opuksista löydy. Itse olen löytänyt toimivia ohjevideoita youtubesta, mutta välillä on vaikea keksiä oikeita englanninkielisiä hakutermejä. Kunhan hallitsee perusteet, kuvallisten ohjeiden perusteella on mielestäni helppoa teipata. Kun kuntohoitaja näytti minulle teippauksia, ne olivat sellaisia, mitä olin jo itsekin kokeillut.


Ostin ensimmäisen teippirullani kalliilla hinnalla Intersportista, ja kyllähän tuo teippi (Mueller) oli varmaan pysyvyydeltään paras. Olen kuitenkin testannut myös Cittarissa vastaan tulleita tarjousteippejä sekä Lidlin Sensiplast-teippiä. Lidlin teippi oli hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaisesti paras. Vaikka se ei ole yhtä kestävää tai pysyvää kuin kalliimmat teipit, se ajaa kuitenkin mainiosti asiansa todella huokeaan hintaan. Lisäksi tuon kalleimman, Mueller-teipin liima oli sen verran tujua, että herkemmillä ihoalueilla se ärsytti. Jos teippejä ei pidä pitkään, ei liiman pitävyys ole niin olennaista.

Inspiroiduin kynäilemään tätä postausta juuri nyt, kun huomasin, että Lidliin on taas tulossa myyntiin noita kinesioteippejä. Itse ajattelin huomenna käydä Lidlissä taas teippiostoksilla. Postauksen toisessa osassa kerron sitten enemmän omista kokeiluistani ja hyviksi havaituista teippauksista, stay tuned! :)

2 kommenttia:

  1. Sattuipa kuin taikaiskusta, sillä itsellenikin on ajankohtaista kirjoittaa kinesioteippauksesta. Kävin nimittäin perjantaina epätoivoisena naprapaatilla esitelemässä kehräluussa välillä esiintyvää pistävää kipua ja vaikka olen koko kesän enemmän tai vähemmän käyttänyt plantaarifaskiittivaivaani kinesioteippausta, minulla ei käynyt pienessä mieelssäkään, että voisin tukea sillä myös nilkkaa.. Kyllä se vain onnistui.. Kunhan kasan kirjoitella niin viime viikon virityksistä löytyy pian juttua..

    Minunkin piti jo käydä apteekissa ostamassa teippiä, mutta onneksi unohdin, sillä huomasin tuon saman Lidlin teippitarjouksen.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinesioteippauksella voi fiksata yllättävän montaa eri vaivaa. Minusta on myös kiva teipata itse, kun siinä tuntee tekevänsä jotain, vaivat kun niin usein ovat sellaisia, että niiden kansaa tuntee olonsa vähän avuttomaksi. Hyvä, kun sait avun ja pääsit juoksemaan!

      Mietin noita Lidlin teippejä ostaessa, että olisiko pitänyt ottaa kaksikin pakettia, mutta toisaalta toivon, ettei kinesioteippaukselle olisi tulevaisuudessa enää niin paljoa tarvetta, joten kaipa yksi paketti riittää. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...