tiistai 5. heinäkuuta 2016

Mitäs sitten?

Jalat särkivät ja valvottivat lauantai-sunnuntai-yönä puolikkaan jälkeen. En ollut osannut varautua siihen, että kesäkuun vähäisten juoksujen vuoksi puolimaratonin rykäisy saattaisi tuntua jaloissa tavallista enemmän. Pari päivää on siis mennyt kipeiden ja jäykkien jalkojen kanssa, nyt alkaa vähitellen helpottaa. Vaikka hellepuolikas olikin rankka, niin heti juoksun jälkeen mulla oli vielä juoksuhaluja ja intoa alkaa suunnittelemaan kesän ja syksyn juoksuja. Jalkojen kipu ja polvessa sekä lonkassa olevat tuntemukset ovat hiukan hillinneet intoa, mutta olen jo aika lailla pyöritellyt mielessäni, että miten juoksut tästä jatkuvat. Fiilis tuosta hellepuolikkaasta on ollut ihan hyvä. Ympäri somea on saanut lukea osallistuneiden kariutuneista aikatavoitteista ja myös keskeytyksistä, joten rankka keli on muillakin vaatinut veronsa.


Keväällä ehdin jo vähän niin kuin salaisesti sopia itseni kanssa, että syksyllä juoksisin taas maratonin. Tiukka harjoitusohjelma edellytti, että puolikkaalla olisi mennyt hyvin ja että olisin saanut kunnon kilometrit kesäkuulle. Olisin juossut 3 viikon päästä puolikkaasta vuoden ekan 30 km pitkiksen, siitä 3 viikon päästä toisen ja tuosta 3 viikon päästä maratonin. Tämä suunnitelma sitten kariutui aika nopsaan polvivaivan ilmaannuttua. Nyt olen miettinyt, että maraton jää tältä vuodelta väliin. Syys-lokakuun vaihteessa on odottamassa eräs tärkeä työjuttu, joka vie syyskuulta aika lailla työaikaa ja energiaa. En usko, että jaksaisin maratontreenejä samaan syssyyn.

Puolimaratonin haluaisin kuitenkin vielä tänä vuonna juosta. Koska polven tilanne on nyt epävarma, aikataulutan puolikkaan mieluiten mahdollisimman pitkälle syksyyn. Kaarinan syysmaraton olisi 22.10. ja viime vuoden maratonilla jäi hyvät fiilikset tapahtumasta, joten suurella todennäköisyydellä juoksen puolikkaan tuolla. Tapahtuman hintaporras vaihtuu vasta elokuun lopussa, joten miettimisaikaa ja polven toipumisaikaa on. Nyt siis pitäisi saada polvi kuntoon, jotta pääsisin treenaamaan kunnolla. Varmaan tämä viikko menee aika lailla lepäillessä ja kevyesti liikkuessa, mutta ensi viikolla voisi jo kokeilla juoksua. Polvea kuntouttaessa pitää nyt vaan edetä maltilla.

Olo on nyt oikeastaan aika rento. Polven tilanne tietty hiukan huolettaa, mutta ainakaan sen kuntoutukselle ei ole mitään deadlinea. Vaikka olikin ihan kamalaa, kun en polven takia päässyt juoksemaan, niin havaitsin, että voihan sitä vaikka tehdä kävelyretkiä tai lihaskuntoa ulkokuntolaitteilla. Mulla on vielä pari viikkoa töitä ennen kolmen viikon kesälomaa. Ajattelin ottaa nämä viikot rennosti ja jättää suorittamisen duuniin.

P.S. Garmin Express suostui vihdoin siirtämään suoritukset Connectiin. Teknisestä tuesta ei ollut apua, vaan yhteys alkoi vaan äkkiä pelittää. Viime viikon 3 kilsan hölkkälenkki jäi siirtymättä, mutta puolikkaan tiedot ovat nyt palvelussa, huh.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja malttia! Oikea asenne jättää suorittaminen ja siihen liittyvä stressaaminen töihin.

    Eilen tein ensimmäisen lenkin (reilut 3 km) kahteen kuukauteen, lyhythän se oli mutta syke ja vauhti samat kuin ennen taukoa. Yksi viikko oli totaalista lepoa mutta muuten pyöräilin töihin (5 km/suunta) joka arkipäivä ja kävin pilateksessa tai salilla pari kertaa viikossa. Kunto ei tunnu kokonaan hävinneen, vaikka yhden lenkin perusteella ei voi varmaksi sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä hyvin saanut pidettyä kuntoa yllä! Mä totesin jo tuossa puolikkaan alla, että olisi pitänyt tehdä jotain pitkäkestoisempaa treeniäkin välillä. Epäilen vahvasti, että mun kunto on tässä kyllä laskenut, mutta jospa se tästä vähitellen kääntyisi taas nousuun. :)

      Poista
  2. Tsemppiä kuntoutukseen! Itselläni on toiminut kävely, sauvakävely sekä mäkitreenit sauvakävellen. Tietysti vesijuoksu, uiminen ja pyöräily, jos onnistuvat niin niitä kannattaa kokeilla. Ja tietysti lihaskuntoa aina minuutti per liike oman kehon painolla tai lisäpainoilla. Erilaisia kuntouttavia juoksunomaisia lihaskuntoliikkeitä kannattaa kokeilla. Jokaisen kannattaa etsiskellä itselleen sopivat ja mieleiset treenit ja nauttia uusien treenausmuotojen kokeilusta! Jos ei huvita, niin sit vaan nauttii lepopäivistä. Mulle sopii ainakin. =) Tsemppiä kuntoutumiseen. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyviä vinkkejä! Pitäisi itse vaan aktiivisemmin etsiä korvaavaa liikuntaa, eikä jäädä sohvanpohjalle... Mun on jotenkin vaikea keksiä mitään liikuntaa, joka olisi yhtä mielekästä kuin juoksu. Mutta kaipa se tästä. Kiitos tsempeistä myös! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...