lauantai 18. kesäkuuta 2016

Liikunta- ja muita kuulumisia

En ole vieläkään päässyt juoksemaan. Alkuviikosta polvi tuntui ikävästi vielä kävellessäkin, nyt se on kävelyssä normaali, mutta eilen portaiden alasmeno vihloi. Mulla on ensi viikko lomaa, ja lomia kalenteriin laittaessani suunnitelma oli, että saisin tehtyä lomaviikolla viimeistelytreenit puolikasta varten. Möh ja pöh.


Tälle viikolle olen pyrkinyt keksimään edes jotain korvaavaa harjoittelua pelkän sohvalla nyhväämisen sijaan. Tiistain vesijuoksun jälkeen menin keskiviikkona tutustumaan läheisen urheilukentän ulkokuntolaitteisiin. Kun pääsin paikalle, olin juuri ottamassa kuvaa laitteista (blogia varten), kun takavasemmalta juoksurataa pitkin porhalsi neljä mimmiä lastenrattaiden kanssa. Hölmistyneenä jäin vain toljottamaan, kun naiset parkkeerasivat rattaat kentän laidalle ja alkoivat punnertamaan. Siinä oman epäkohteliaisuuteni tajuttuani sitten kommentoin jotain, että hyvän näköistä treeniä. Ja niin olikin, äidit nimittäin juoksivat aina puoli kierrosta radalla ja tekivät sitten jotain lihaskuntoa kentän kummassakin päässä. Oma treenini oli huomattavasti iisimpää. Testailin kuntolaitteita, kun en ollut aiemmin niissä ollut, ja tulikin aika nopeasti ajatus, että miksi en enemmän hyödynnä tätä lähellä olevaa kuntoilumahdollisuutta. Laitteissa vastus on kovin kevyt, ja aika yläkroppapainotteisia laitteet ovat, mutta innostuin sitten tekemään sellaisia 30-40 toiston sarjoja. Öh juu, ehkä vähempikin olisi riittänyt, totesin seuraavana päivänä. Kuitenkin ihan hyvä, n. puolen tunnin lihaskuntotreeni auringonpaisteessa, menen toistekin!


Tänään meillä oli perheen kanssa mökkipäivä. Aikaa sitten varatulle vuokramökkipäivälle sattui nyt aika köhnö sää, mutta mentiin toki silti. Olin ajatellut, että voisin korvaavana treeninä uida oikein kunnon matkan, mutta merivesi oli aivan jäätävää eikä vedessä vaan pystynyt kunnolla uimaan. Jo muutaman vedon jälkeen raajat kihelmöivät ja vaati tahdonvoimaa oikeasti uida vedessä pelkän kastautumisen sijaan. Uintitreenit oli siis pakko hylätä, mutta saunan jälkeen pystyi uimaan aina pienen matkan, ja kävinkin ahkeraan saunasta uimassa aina muutaman vedon. Arvelin, että kylmä vesi tekisi myös polvelle hyvää. Uiminen, saunominen ja grillailu maistuivat. Mutta niin maistuisi juoksukin, jokohan huomenna uskaltaisin kokeilla?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...